Lehtikuvaa ja potretteja

Viimekertainen kontakti piti sisällään nopean lightroom kurssin, lehtikuvaa kavereista ( lehtinä oli Image, Kauppalehti ja Urheilija lehti ). Kuvattaville oli annettu roolit joita piti sitten kuvassa "esittää". Meillä oli neljän hengen ryhmä ja lähdimmekin kuvailemaan harjulle, päivä oli aurinkoinen joten mikäs siellä oli kameroiden kanssa vähän leikkiä ja pelailla luonnonvalolla. 

Toinen tehtävä oli lähteä kaupungille ja ottaa kuvia jostakin mieleen juolahtavasta aiheesta. Jujuna se, ettei saanut katsoa kameran etsimestä läpi vaan kuvia napsittiin mututuntumalla. Veikeetä etten sanoisi! Mä otin aiheeksi vanhukset ja heidän apuvälineensä, niitä liikkui kaupungilla paljonkin ja sainkin muutaman ihan tarkan kuvan napsaistua. Ihmiset tosin hieman kummastelivat kun jokaisella oli kamerat kädessä/kaulalla, ja kun se sulkimen ääni kuitenkin jonkin verran kuuluu...Mutta mukavaa oli, taas kerran :)

Lauantaina sitten saatiinkin taas ulkopuolisia malleja kuvattavaksi, pukeutumisneuvojilta tuli ohjeet joita sitten noudatimme kahdessa eri kuvauspisteessä. Studiolla otettiin kokovartalokuvia valkoisella taustalla, ja toinen piste oli koulun aulassa jossa oli mahdollisuutta hieman "revitellä" ja testailla erilaisia juttuja. Itse vietin päivän aulassa kuvaillen, en ollut studiolla tällä kertaa ollenkaan. Melkoista odottelua välillä, mutta hauskaahan se taas oli päästä kameran taakse mallia ohjaamaan. Malleina oli jo aiemmin kuvaamani Laura Lerkkanen, ja punatukkainen vahvistus oli Saija Rossi. Kiitos tytöille päivästä.

Näiden kontaktijaksojen välissä meillä on myös erinäisiä projekteja ja tehtäviä joita parhaani mukaan yritän saada tehtyä, dokumenttiprojekti kuluttamisesta pitäisi palauttaa joulukuussa. Ja kyllä, olen saanut otettua siihen jo muutaman kuvankin ;)

Toinen tehtävä on sellainen, että opettaja laittaa meille tietyn kuvan jossa haetaan erilaisia asioita (mm valotukseen ja sommitteluun liittyviä juttuja ), ja palautettuamme ottamamme kuvat saamme taas uuden kuvan jota lähdetään työstämään. Kunhan saan oman palautteeni kuvista niin pistän sitten niitäkin kuvia tänne teidän arvosteltavaksi. 

Sitten onkin taas mun omien mietteideni vuoro, joita tunnetusti piisaa välillä liiakseenkin.

Kävin pitkästä aikaa taas kirjastossa josta mukaan tarttui mm Nina-Matilda Juholan kirja Näkijä 2. Ensimmäisen kirjan olen lukenut aikanaan ja nyt tämä kakkonen suorastaan pomppasi hyllystä syliini. Ja hyvä niin, olinkin tämän kirjan tarpeessa.

Tässä pieni lainaus kirjasta:

"Kaikki kohtaamasi ihmiset, tilanteet ja paikat heijastavat sinulle jotakin sinusta. Sinä tiedät miksi vedit puoleesi juuri sen kokemuksen, juuri tuon ihmisen. Mitä halusit muistaa ja oivaltaa? Mitä sinussa muutat, jotta sama ei tapahdu toiste, mitä vahvistat jotta saat jatkossakin kokea jotain noin suurenmoista? Kaikki muutos alkaa sinusta itsestäsi"

Voi sentään miten totta tuo onkaan! Oletko koskaan miettinyt moista? Minä olen, useasti.

Omilla ajatuksilla on aika suuri merkitys miten tätä maailmaa katsoo. Mä olen koittanut opetella siihen, että positiiviset ajatukset syrjäyttäisi ne negatiiviset. Olen siinä aika hyväksi jo harjaantunutkin, ja huomannut että olo ja mieli on paljon keveämpi. Tiettyinä hetkinä sitä helposti osoittaisi syyttävän sormensa muihin, mutta mitäs jos katsoisikin itseään peilistä ja miettisi millä tavoin olen itse asiaan suhtautunut, olenko kenties itse aiheuttanut nämä tunteet itselleni? Voisiko omaa asennettaan muuttaa jotenkin? Kun faktahan on se, että ainut asia mitä tässä elämässä pystyt muuttamaan olet sinä itse. Itsesi kanssa täällä elät, ja hienointahan olisi jos vielä viihtyisit sen oman itsesi kanssa. Sitä kannattaa reenailla.

Loppuun viel silmiini osuneet biisin sanat,

Well you know me
I've never been afraid
I always jump into it
With my whole heart and no shame

Jees, näillä fiiliksillä oikein leppoisaa lauantain jatkoa jokaiselle joka vietti hetken blogini parissa <3

Potrettikuvausta

Hola!
Viimekertainen kontaktijakso onkin jäänyt postaamatta kokonaan, joten nyt on hetki aikaa raapustaa siitä sessiosta jotakin.

Eli, meille tuli pieni prokkis koululta, jossa pukeutumisneuvojat halusivat otattaa kuvia malleista jotka oli viimeisen päälle etikettipukeutuneita. Mallit olivat myös stailattu, meidän tehtävämme oli siis vain ottaa hyviä kuvia näistä malleista. Malleja oli neljä ( 2 miestä ja kaksi naista ), jotka sitten vaihtelivat asujaan. "Studioita" oli kaksi, toinen ns perinteisiä kokovartalokuvia varten, ja toinen sitten yksityiskohtaisempaa kuvausta varten. Toimimme ryhmissä, jokainen vuorollaan kuvasimme ja ohjasimme mallia. Kuulostaa helpolta, mutta mallin ohjauksessa kuvaajalla tarvitsee olla aika monta lankaa käsissään, ja niitä lankoja tarvitsee myös vetää oikein että homma saadaan toimimaan. Tähän alle laitan muutaman kuvan joita itse otin, ja olen niihin kyllä melko tyytyväinen. Malleina näissä kuvissa Laura Lerkkanen sekä Johannes Myllymäki.

Sitten toinen tehtävä, joka on ns etäopiskelua on seuraavanlainen: 
"Eli ideana on, että lähetän jonkin mestarin kuvaaman kuvan malliksi muutamalla saatesanalla ja teidän tehtävänä olisi kuvata saatesanoissa esitettyjen huomioiden pohjalta samankaltainen oma versio kuvasta.
Niistä ja muista omaehtoisesti toteutetuista henkilökuvista sitten tammikuussa koostetaan kansio, joka toimii henkilökuvauskurssin arviointimateriaalina (palautus tammikuun kontaktilla 16.1.2013). Kansio voi olla sähköinen ja sen saa koostaa itse valitsemalla tekniikalla. Kunhan se on selkeä, hyvälaatuinen ja helppo selailla. Kansioon saa kirjoittaa kommentteja ja pohdintoja. Kansiossa voi olla myös kokeiluja ja mahdollisesti niiden osalta tehtyjä uusintaotoksia. 

Ensimmäisenä kuvana kaikille on Irwing Pennin näpsy Jean Cocteausta. Tavoitteena olisi hallita sivuvaloa kuvattavan kasvoissa ja luoda sommitelmallista voimaa asettelulla ja mallin ohjauksella. Tee siis oma tulkintasi aiheesta."

Miltäpä kuulostaa? No mielenkiintoiselta tietysti :) Yksi ainut miinus on se, etten ole vielä edes aloittanut. Tässä kohtaa olisi enemmänkin kuin suotavaa, että olisi se oma studio jossa väsäillä näitä kuvia. Nyt tarvitsee vaan keksiä jokin toinen vaihtoehto mistä lähden tätä purkamaan, toivotaan että rakkaat ystäväni haluavat istua mallin paikalla. Jälleen kerran.
Tilasin juuri heijastimen sekä uuden vastaanotin/lähetin setin jonka avulla tämä homma hieman helpottuu, ja niille on tarvetta kyllä tulevaisuuttakin ajatellen. 

Mutta mites meillä muuten menee? Täytyy kyllä sanoa että päivä päivältä paremmin, kun on antanut kaikille tunteille tilaa tulla ja mennä miten haluavat. Tässähän alkaa taas päästä jyvälle siitä kuka Minä oikeastaan olenkaan, ja se on hyvä juttu. 
Tiettyjä asioita on joutunut "opettelemaan" uudestaan, tai ei varsinaisesti opettelemaan mutta kaivamaan ne vanhat opitut jutut tuolta mielensä syövereistä taas takaisin tähän päivään. Ja tulipahan huomattua taas sekin, että kyllä silmät on ihmisen sielun peilit. Että ei muutakun rohkeasti vaan silmät auki ja hymyä huulille, ei siinä sanoja sen kummemmin tarvita :)

Huomenna sitten jatketaan opiskelua koululla koko ilta, sitä odotellessa muutamat kuvaushommat jumppasali Askeleessa. Näin ne hommat toimii.

* Elämää eivät ole ne päivät jotka ovat menneet, vaan ne jotka ovat jääneet muistiin.

-Minna

Joskus on mentävä kauas nähdäkseen lähelle

Aikaisemmista kirjoituksista poiketen, tämä tuleva teksti ei liity millään tavalla kuvailuun tahi kouluun, vaan elämään. Voisinpa kutsua tätä vaikka päiväkirja merkinnäksi, tai ehkäpä tämä on vaan osa omien tunteiden käsittelyä. Lukekoot ken tahtoo :)

Mistähän aloittaisin. Elämässä on nyt tapahtunut iso elämänmuutos, jota on haudottu ja mietitty pitkään. Ei siis mikään hetken mielijohde tai äkillinen päähänpisto, vaan pitkään kypsynyt, kahden aikuisen ihmisen yhteinen päätös. Asiaan ei liity draamaa tai tavaroiden viskelyä, ei hampaiden kiristelyä tai huuto/mykkäkouluja ( poikkeaa muuten aikalailla siitä miten olisin ehkä joskus nuorena ja "viisaana" käyttäytynyt..).
No mutta kuitenkin hommat on hoidettu yhteisymmärryksessä.
SILTI kaikki tämä on laittanut pään pyörälle, enemmän kuin osasin ikinä kuvitella. Eihän näitä asioita koskaan voi etukäteen ennustaakkaan, enkä koskaan ajatellutkaan että se helppoa olisi mutta hitto, tunneryöppy yllätti mut ihan 6-0. 

Tässä sekoittuu niin monenlaiset tunteet, ettei oikein aina pysy mukana että miksi juuri nyt itkettää/naurattaa/surettaa. Onko se sitä kun on uusi koti? Vai sitä kun on ikävä vanhaan kotiin? Onko se sitä että pelottaa olla yksin? Vai onko se ikävä sitä kumppania kenen kanssa ollaan jaettu niin paljon menneinä vuosina? Isoin juttu kuitenkin on se lapsi, miten se pärjää ja miten itse pärjään kun en välttämättä näe häntä joka päivä. ( Tähän mennessä tytär on kuitenkin pärjännyt sata kertaa paremmin kuin minä, hyvä niin ).

Jokatapauksessa tässä nyt ollaan, ja katsellaan tilanteita hieman kauempaa. Mihin elämä tästä kääntyy niin sitähän ei tiedä kukaan vaan se selviää ajan kanssa. Aika, se kulunut termi jota aina toitotetaan joka välissä, niin se varmasti toimii tässäkin asiassa. Annetaan aikaa.

Nyt joku saattaa ihmetellä, että miten näin henkilökohtaisista asioista tällä tavalla kirjoittaa, mutta mä olen aina ollut hirmu avoin ja vaikeistakin asioista on aina ollut tapana puhua. Mielummin niin, kuin että hautoisi asioita oman viisaan päänsä sisällä ja jossakin vaiheessa se pommi olisi räjähdystä vaille valmis. Olen liian monta tapausta nähnyt ja kokenut missä on toimittu juurikin näin, ja se lopputulos ei ole ollut kenellekkään parhaaksi. Avoimuus on mun juttu, on aina ollut. Ja jos on ollut asioita mistä on vaikea puhua, niin sit mä olen kirjoittanut niistä. 

Ja tässäkin tulee se asia esille, kuinka hiton tärkeitä ne läheiset ihmiset on! Korvaamattomia, kultaakin kalliimpia. Kiitos teille, tiedätte kyllä keitä tarkoitan <3 


Loppuun yksi syksyinen kuva, olkoot se nimeltään vaikka toivo.

Ps. Pessimistiksi en kaikesta huolimatta rupea, koska tiedän että kaikki järjestyy kyllä. Puss!

-Minna