Koululta rangeri lainaan ja eikun kuvaamaan!

Sain tuossa jokunen aika sitten yhteydenoton pariskunnalta ketkä halusivat minun ottavan heidän hääkuvansa ravintola Hirvikartanolla Jämsässä. Minähän tietysti tartuin tilaisuuteen oitis, vaikka hieman mielessä häivähtikin epäusko omaa ammattitaitoa kohtaan ( tiedän, siinä olisi vielä opeteltavaa että alkaisi luottaa enemmän vielä omiin kykyihinsä...).

No mutta sitten mieleen tuli myös se, että mitäs jos tarvitaankin lisää valoa? Riittääkö käsisalama? Millainen sää ulkona on kuvaushetkellä, pärjätäänkö ilman valoja? Varuiksi hain koululta lainaan rangerin joka on siis akkukäyttöinen salama jota voi hyvin kuljettaa mukana. 

No, tätä salamaa käytin sitten kuitenkin vain osaan kuvista ( sisätiloissa ) ja taas tulin siihen lopputulokseen, että parhaat kuvat ( minun  mielestäni ) syntyy ilman minkäänlaisia lisävaloja. Luonnonvalo on ylivoimaisesti paras. Salaman kanssa kun lähtee kikkailemaan, niin usein kuviin jää ikäviä varjoja ja kuvista jää uupumaan luonnollisuus, ja muutenkin kuvista tulee jotenkin "kovia". Tietysti mukanaan voisi kantaa softboxeja ja muita vermeitä mitkä auttaisivat näihin epäkohtiin, mutta tällä kertaa toimin näin. Ja se kannatti. Yksinkertaisuus kunniaan.

Hyödynsin tätä rangeria myös toisenlaisiin kuviin, muotokuviin ystävästäni Teasta ( joka on erittäin kuvauksellinen ja innostui ideastani heti ) :) Tea asuu perheineen ihanassa vanhassa puutalossa joka henkii vanhaa aikaa ja tunnelmaa, ja halusinkin tuoda kuviin  yksityiskohtia heidän upeasta talostaan. Tarkemmin voit seurata tämän talon elämää ystäväni blogista: http://uusitalossa.blogspot.com/

Kuvista tuli kyllä upeita, sillä mallin ohjaaminen oli luistavaa ja ehdotuksia tuli myös mallilta itseltään. Koitimme saada kuviin muitakin ilmeitä kuin se perinteinen "mutrista huulia" katse, ja kieltämättä se on välillä vähän haastavaa. Mutta me saatiin homma purkitettua hyvin ja nyt minulla on taas muutama kuva lisää portfoliooni. Jes. Kuvat löytyvät tekstin lopusta.

Ainiin, meinasin kokonaan unohtaa yhden ison jutun jossa sain olla osallisena. Nimittäin ystävilläni on jumppasali ( Askel ), ja sain kunnian ottaa kuvat heidän uusia nettisivujaan varten. Tila oli sinällään haastava, sillä seinät olivat oranssit ( valokuvaajan kauhu ), ja tilassa keskellä kaksi isoa "tolppaa" jotka vähän toivat haastetta kuvien ottamiseen. Mutta lopulta kuvat saatiin purkitettua ja valmiit nettisivut julkaistaan tässä kuussa. Pistän tänne sitten linkkiä kun sen aika on. Ystäväni Tonja teki myös erittäin hienoa työtä kun duunasi nämä Askeleen kotisivut, semmoiseen ei meikällä riittäisi älli eikä kyllä pinnakaan ;) 

Mutta mitäpäs sitten? Huomenna istahdan koulunpenkille ja palautan dokumenttiprojektini, jota työstän vielä tänäänkin. Ai mitenniin viimetipassa? ;) Viimeiset kuvat räpsin tänään Salmisen kierrätyskeskukselta, joita rupean kohta koneella viimeistelemään. Saas nähä kuinka tyly tuomio minulle huomenna tulee, jännää.

Muutoin elämä maistuu aikas hyvältä. Palaset on loksahdelleet kohdilleen melko nopealla tahdilla, mutta niinkuin joku sanoi niin mä en ole koskaan ollut mikään jahkailija vaan olen tarttunut tilaisuuksiin ja mahdollisuuksiin melko spontaanisti. Ja yleensä se on kannattanut.

Tämän ikäisenä on pakko ajatella myös sitä, ettei aikaa kannata tuhlata. Monesti sitä vaan ajattelee sitäkin että mitähän muut ihmiset ajattelevat, tai miten muut asioihin suhtautuvat. Niin. Elävätkö nämä "muut" myös sinun elämääsi? Tuntevatko nämä ihmiset juuri niitä tunteita mitä itse tunnet? Kävelevätkö nämä "muut" ihmiset sinun kengilläsi? Eivät. 

Juuri siksi pitäisikin enemmän kiinnittää huomiota siihen  mitä itse haluat, eikä siihen millaisen mallin yhteiskunta ( tai joku muu taho ) on sinulle antanut kuinka pitäisi toimia. 

Ja tiedättekö? Mä alan pikkuhiljaa päästä perille tästä ;)

Tällä hetkellä voi sanoa että olen onnellinen. Olen onnellinen itseni puolesta mutta myös muutaman muun puolesta. Mulle on tärkeää että minun läheisillä on hyvä olla, ja nyt on tainnut käydä niin että aurinko paistaa muillekkin kun vain minulle. Ja hyvä niin. Tästä on hyvä jatkaa joulun odotusta <3

*Faith, hope, love <3

-Minna

Marraskuun kontakti, tehdasmiljöössä kuvailua.

Tosiaan tutustuttiin viimekerralla Jyväskylässä sijaitsevaan kankaan vanhaan paperitehtaaseen ja siihen  miljööseen, ulkona ihana tihkusade ja päivä muutenkin harmaa kuin mummun villasukka... ;) Ajatuksena oli tsekkailla perjantaina paikkoja valmiiksi lauantaisia kuvauksia varten ( ikävä kyllä en päässyt lauantaina paikalle ollenkaan vaan jouduin ihastelemaan muiden ottamia kuvia facebookista...piru. )
No mutta siis kuvailtiin ulkona arkkitehtuurikuvia, joissa piti ottaa taas huomioon suorat linjat ja kaikki muu tärkeä mikä liittyy arkkitehtuurikuvaukseen. Myönnän, ei ollut mun päivä ja pää oli aivan tyhjä. Ei siis leikannut yhtään enkä tahtonut saada suoria linjoja mistään mitä kuvasin. Onneksi on olemassa photari, jossa sitten sai muutaman linjan oikaistua suoraankin ;)

Sisällä tehtaassa oli...hmmh...välillä jopa melko spuuki fiilis. Ketään ei näkynyt missään, maalit lohkeili seinistä ja vesi tippui ajoittain katon läpi. Niin ja oli pimeitä, pitkiä käytäviä...Siellä en tahtoisi kuvailla yksin :D Mutta kaikesta huolimatta, loistava paikka kuvata kyllä! Alla muutama oma otokseni perjantailta.

Ensi kuussa sitten onkin tärkeä etappi edessä, dokumenttiprojektin palautus sekä arviointi. Ja totta on sekin, että alkaapa tässä käydä kuukaudet vähiin ennen valmistumista ( joka toivon mukaan olisi toukokuussa ), vaikka tuntuu että vastahan tämän koulun aloitin. No, hyvässä seurassa aika juoksee nopeampaan. Olenkin yli kiitollinen siitä että olen saanut tutustua meidän huippuluokkaan, jossa erilaisuus on rikkaus ja jokainen neuvo ja vinkki kullan arvoinen. Uskon että kun koulu on ohi, elämääni jää monta hienoa ihmistä, joita toivon mukaan tapaan jatkossakin. 

Hups, sitten muihin juttuihin.
Tässä illan hämyssä, yksin koneella istuen ja hidasta musiikkia kuunnellen mieli vaeltaa taas jonnekkin kauas, ja olo on jokseenkin erikoinen. Toisaalta asiat ovat h*lvetin hyvin ja elämä on näyttänyt jälleen kerran sen että eteenpäin mennään vaikka se välillä onkin ollut rämpimistä ja räpiköimistä. Toisaalta taas mieli on epävarma ja pelokaskin. Niin paljon on tapahtunut, että välillä mietin tuleeko siitä seesteistä kautta ollenkaan, ja jos tulee niin milloin? Työttömyys, muutto ja opiskelujen keskeneräisyys osaltaan vaikuttaa siihen että tämä pää käy koko ajan kierroksilla, ja uskokaa tai älkää niin mäkin kaipaisin sitä rauhaa ja "tavallisuutta" tähän arkeen, sitä ettei tarvitsisi miettiä jatkuuko tämä epävarma tilanne kuinka kauan. Sama pätee kyllä ihmisiinkin... Mutta toisen ajatuksiinkaan ei käsiksi pääse, eikä valintoja voi toisen puolesta tehdä. 
Sen mä olen oppinut vuosien varrella, että mä olen mä - ota tai jätä. Pätee kaikkiin ihmissuhteisiin :)

ps. Ja kiitos teille ihanaakin ihanammat ystäväni, te olette korvaamattomia <3 Ja tietty perhe myös, mutta senhän te jo tiesittekin <3

-LÖÖÖV!

Lehtikuvaa ja potretteja

Viimekertainen kontakti piti sisällään nopean lightroom kurssin, lehtikuvaa kavereista ( lehtinä oli Image, Kauppalehti ja Urheilija lehti ). Kuvattaville oli annettu roolit joita piti sitten kuvassa "esittää". Meillä oli neljän hengen ryhmä ja lähdimmekin kuvailemaan harjulle, päivä oli aurinkoinen joten mikäs siellä oli kameroiden kanssa vähän leikkiä ja pelailla luonnonvalolla. 

Toinen tehtävä oli lähteä kaupungille ja ottaa kuvia jostakin mieleen juolahtavasta aiheesta. Jujuna se, ettei saanut katsoa kameran etsimestä läpi vaan kuvia napsittiin mututuntumalla. Veikeetä etten sanoisi! Mä otin aiheeksi vanhukset ja heidän apuvälineensä, niitä liikkui kaupungilla paljonkin ja sainkin muutaman ihan tarkan kuvan napsaistua. Ihmiset tosin hieman kummastelivat kun jokaisella oli kamerat kädessä/kaulalla, ja kun se sulkimen ääni kuitenkin jonkin verran kuuluu...Mutta mukavaa oli, taas kerran :)

Lauantaina sitten saatiinkin taas ulkopuolisia malleja kuvattavaksi, pukeutumisneuvojilta tuli ohjeet joita sitten noudatimme kahdessa eri kuvauspisteessä. Studiolla otettiin kokovartalokuvia valkoisella taustalla, ja toinen piste oli koulun aulassa jossa oli mahdollisuutta hieman "revitellä" ja testailla erilaisia juttuja. Itse vietin päivän aulassa kuvaillen, en ollut studiolla tällä kertaa ollenkaan. Melkoista odottelua välillä, mutta hauskaahan se taas oli päästä kameran taakse mallia ohjaamaan. Malleina oli jo aiemmin kuvaamani Laura Lerkkanen, ja punatukkainen vahvistus oli Saija Rossi. Kiitos tytöille päivästä.

Näiden kontaktijaksojen välissä meillä on myös erinäisiä projekteja ja tehtäviä joita parhaani mukaan yritän saada tehtyä, dokumenttiprojekti kuluttamisesta pitäisi palauttaa joulukuussa. Ja kyllä, olen saanut otettua siihen jo muutaman kuvankin ;)

Toinen tehtävä on sellainen, että opettaja laittaa meille tietyn kuvan jossa haetaan erilaisia asioita (mm valotukseen ja sommitteluun liittyviä juttuja ), ja palautettuamme ottamamme kuvat saamme taas uuden kuvan jota lähdetään työstämään. Kunhan saan oman palautteeni kuvista niin pistän sitten niitäkin kuvia tänne teidän arvosteltavaksi. 

Sitten onkin taas mun omien mietteideni vuoro, joita tunnetusti piisaa välillä liiakseenkin.

Kävin pitkästä aikaa taas kirjastossa josta mukaan tarttui mm Nina-Matilda Juholan kirja Näkijä 2. Ensimmäisen kirjan olen lukenut aikanaan ja nyt tämä kakkonen suorastaan pomppasi hyllystä syliini. Ja hyvä niin, olinkin tämän kirjan tarpeessa.

Tässä pieni lainaus kirjasta:

"Kaikki kohtaamasi ihmiset, tilanteet ja paikat heijastavat sinulle jotakin sinusta. Sinä tiedät miksi vedit puoleesi juuri sen kokemuksen, juuri tuon ihmisen. Mitä halusit muistaa ja oivaltaa? Mitä sinussa muutat, jotta sama ei tapahdu toiste, mitä vahvistat jotta saat jatkossakin kokea jotain noin suurenmoista? Kaikki muutos alkaa sinusta itsestäsi"

Voi sentään miten totta tuo onkaan! Oletko koskaan miettinyt moista? Minä olen, useasti.

Omilla ajatuksilla on aika suuri merkitys miten tätä maailmaa katsoo. Mä olen koittanut opetella siihen, että positiiviset ajatukset syrjäyttäisi ne negatiiviset. Olen siinä aika hyväksi jo harjaantunutkin, ja huomannut että olo ja mieli on paljon keveämpi. Tiettyinä hetkinä sitä helposti osoittaisi syyttävän sormensa muihin, mutta mitäs jos katsoisikin itseään peilistä ja miettisi millä tavoin olen itse asiaan suhtautunut, olenko kenties itse aiheuttanut nämä tunteet itselleni? Voisiko omaa asennettaan muuttaa jotenkin? Kun faktahan on se, että ainut asia mitä tässä elämässä pystyt muuttamaan olet sinä itse. Itsesi kanssa täällä elät, ja hienointahan olisi jos vielä viihtyisit sen oman itsesi kanssa. Sitä kannattaa reenailla.

Loppuun viel silmiini osuneet biisin sanat,

Well you know me
I've never been afraid
I always jump into it
With my whole heart and no shame

Jees, näillä fiiliksillä oikein leppoisaa lauantain jatkoa jokaiselle joka vietti hetken blogini parissa <3

Potrettikuvausta

Hola!
Viimekertainen kontaktijakso onkin jäänyt postaamatta kokonaan, joten nyt on hetki aikaa raapustaa siitä sessiosta jotakin.

Eli, meille tuli pieni prokkis koululta, jossa pukeutumisneuvojat halusivat otattaa kuvia malleista jotka oli viimeisen päälle etikettipukeutuneita. Mallit olivat myös stailattu, meidän tehtävämme oli siis vain ottaa hyviä kuvia näistä malleista. Malleja oli neljä ( 2 miestä ja kaksi naista ), jotka sitten vaihtelivat asujaan. "Studioita" oli kaksi, toinen ns perinteisiä kokovartalokuvia varten, ja toinen sitten yksityiskohtaisempaa kuvausta varten. Toimimme ryhmissä, jokainen vuorollaan kuvasimme ja ohjasimme mallia. Kuulostaa helpolta, mutta mallin ohjauksessa kuvaajalla tarvitsee olla aika monta lankaa käsissään, ja niitä lankoja tarvitsee myös vetää oikein että homma saadaan toimimaan. Tähän alle laitan muutaman kuvan joita itse otin, ja olen niihin kyllä melko tyytyväinen. Malleina näissä kuvissa Laura Lerkkanen sekä Johannes Myllymäki.

Sitten toinen tehtävä, joka on ns etäopiskelua on seuraavanlainen: 
"Eli ideana on, että lähetän jonkin mestarin kuvaaman kuvan malliksi muutamalla saatesanalla ja teidän tehtävänä olisi kuvata saatesanoissa esitettyjen huomioiden pohjalta samankaltainen oma versio kuvasta.
Niistä ja muista omaehtoisesti toteutetuista henkilökuvista sitten tammikuussa koostetaan kansio, joka toimii henkilökuvauskurssin arviointimateriaalina (palautus tammikuun kontaktilla 16.1.2013). Kansio voi olla sähköinen ja sen saa koostaa itse valitsemalla tekniikalla. Kunhan se on selkeä, hyvälaatuinen ja helppo selailla. Kansioon saa kirjoittaa kommentteja ja pohdintoja. Kansiossa voi olla myös kokeiluja ja mahdollisesti niiden osalta tehtyjä uusintaotoksia. 

Ensimmäisenä kuvana kaikille on Irwing Pennin näpsy Jean Cocteausta. Tavoitteena olisi hallita sivuvaloa kuvattavan kasvoissa ja luoda sommitelmallista voimaa asettelulla ja mallin ohjauksella. Tee siis oma tulkintasi aiheesta."

Miltäpä kuulostaa? No mielenkiintoiselta tietysti :) Yksi ainut miinus on se, etten ole vielä edes aloittanut. Tässä kohtaa olisi enemmänkin kuin suotavaa, että olisi se oma studio jossa väsäillä näitä kuvia. Nyt tarvitsee vaan keksiä jokin toinen vaihtoehto mistä lähden tätä purkamaan, toivotaan että rakkaat ystäväni haluavat istua mallin paikalla. Jälleen kerran.
Tilasin juuri heijastimen sekä uuden vastaanotin/lähetin setin jonka avulla tämä homma hieman helpottuu, ja niille on tarvetta kyllä tulevaisuuttakin ajatellen. 

Mutta mites meillä muuten menee? Täytyy kyllä sanoa että päivä päivältä paremmin, kun on antanut kaikille tunteille tilaa tulla ja mennä miten haluavat. Tässähän alkaa taas päästä jyvälle siitä kuka Minä oikeastaan olenkaan, ja se on hyvä juttu. 
Tiettyjä asioita on joutunut "opettelemaan" uudestaan, tai ei varsinaisesti opettelemaan mutta kaivamaan ne vanhat opitut jutut tuolta mielensä syövereistä taas takaisin tähän päivään. Ja tulipahan huomattua taas sekin, että kyllä silmät on ihmisen sielun peilit. Että ei muutakun rohkeasti vaan silmät auki ja hymyä huulille, ei siinä sanoja sen kummemmin tarvita :)

Huomenna sitten jatketaan opiskelua koululla koko ilta, sitä odotellessa muutamat kuvaushommat jumppasali Askeleessa. Näin ne hommat toimii.

* Elämää eivät ole ne päivät jotka ovat menneet, vaan ne jotka ovat jääneet muistiin.

-Minna

Joskus on mentävä kauas nähdäkseen lähelle

Aikaisemmista kirjoituksista poiketen, tämä tuleva teksti ei liity millään tavalla kuvailuun tahi kouluun, vaan elämään. Voisinpa kutsua tätä vaikka päiväkirja merkinnäksi, tai ehkäpä tämä on vaan osa omien tunteiden käsittelyä. Lukekoot ken tahtoo :)

Mistähän aloittaisin. Elämässä on nyt tapahtunut iso elämänmuutos, jota on haudottu ja mietitty pitkään. Ei siis mikään hetken mielijohde tai äkillinen päähänpisto, vaan pitkään kypsynyt, kahden aikuisen ihmisen yhteinen päätös. Asiaan ei liity draamaa tai tavaroiden viskelyä, ei hampaiden kiristelyä tai huuto/mykkäkouluja ( poikkeaa muuten aikalailla siitä miten olisin ehkä joskus nuorena ja "viisaana" käyttäytynyt..).
No mutta kuitenkin hommat on hoidettu yhteisymmärryksessä.
SILTI kaikki tämä on laittanut pään pyörälle, enemmän kuin osasin ikinä kuvitella. Eihän näitä asioita koskaan voi etukäteen ennustaakkaan, enkä koskaan ajatellutkaan että se helppoa olisi mutta hitto, tunneryöppy yllätti mut ihan 6-0. 

Tässä sekoittuu niin monenlaiset tunteet, ettei oikein aina pysy mukana että miksi juuri nyt itkettää/naurattaa/surettaa. Onko se sitä kun on uusi koti? Vai sitä kun on ikävä vanhaan kotiin? Onko se sitä että pelottaa olla yksin? Vai onko se ikävä sitä kumppania kenen kanssa ollaan jaettu niin paljon menneinä vuosina? Isoin juttu kuitenkin on se lapsi, miten se pärjää ja miten itse pärjään kun en välttämättä näe häntä joka päivä. ( Tähän mennessä tytär on kuitenkin pärjännyt sata kertaa paremmin kuin minä, hyvä niin ).

Jokatapauksessa tässä nyt ollaan, ja katsellaan tilanteita hieman kauempaa. Mihin elämä tästä kääntyy niin sitähän ei tiedä kukaan vaan se selviää ajan kanssa. Aika, se kulunut termi jota aina toitotetaan joka välissä, niin se varmasti toimii tässäkin asiassa. Annetaan aikaa.

Nyt joku saattaa ihmetellä, että miten näin henkilökohtaisista asioista tällä tavalla kirjoittaa, mutta mä olen aina ollut hirmu avoin ja vaikeistakin asioista on aina ollut tapana puhua. Mielummin niin, kuin että hautoisi asioita oman viisaan päänsä sisällä ja jossakin vaiheessa se pommi olisi räjähdystä vaille valmis. Olen liian monta tapausta nähnyt ja kokenut missä on toimittu juurikin näin, ja se lopputulos ei ole ollut kenellekkään parhaaksi. Avoimuus on mun juttu, on aina ollut. Ja jos on ollut asioita mistä on vaikea puhua, niin sit mä olen kirjoittanut niistä. 

Ja tässäkin tulee se asia esille, kuinka hiton tärkeitä ne läheiset ihmiset on! Korvaamattomia, kultaakin kalliimpia. Kiitos teille, tiedätte kyllä keitä tarkoitan <3 


Loppuun yksi syksyinen kuva, olkoot se nimeltään vaikka toivo.

Ps. Pessimistiksi en kaikesta huolimatta rupea, koska tiedän että kaikki järjestyy kyllä. Puss!

-Minna

Arkkitehtuurikuvausta

Palaan nyt jo aiemmin kertomaani aiheeseen, tähän kolmen kuvan sarjaan jossa kohteena oli rakennus.
Ja kuten sanottu, aihe oli melko vieras jos ei oteta lukuun perus räpsimisiä ( lue: sen enempää miettimättä linjoja tai pakopisteitä ). Mä valitsin kohteeksi Ilveslinnan joka sijaitsee Jämsänkoskella, aivan paperitehtaan kupeessa. Hieno ja arvokas rakennus.
Ongelmia oli tosiaan useita ( tai niin ainakin luulin ), isoin ehkä tilan puute: en päässyt tarpeeksi kauas kohteesta jotta olisin saanut sellaiset kuvat mitä ajattelin, ja puuhunkaan en uskaltanut lähteä kiipeämään...
Mutta hupsista, eipä se annettu palaute tänään niin kovin kurjaa ollutkaan. Yksi kuva olikin jo MELKEIN hyväksyttävä suorine linjoine kaikkineen. Tai jokainen kuvahan hyväksyttiin, ja niistä sai rakentavaa ja ennenkaikkea opettavaista palautetta.
Tärkeimmiksi seikoiksi arkkitehtuurikuvausta tehdessä mainittiin neljä juttua joita tulisi muistaa.
1. Yksi kuva on oltava "laajakuva" jossa näkyy koko rakennus.
2. Projektio. Kuva joka on otettu täysin kohti ja linjat ovat kuvanreunan myötäiset.
3.Perspektiivin pako. Kuvasta toinen kulma/reuna jää "auki"
4. Yksityiskohdat eli detaljit.
Lisäksi kuvien ( rakennuksien ) on AINA oltava tarkkoja, aukolla 11-16 otettuja. Itsellä oli näissä kuvissa aukko 11.
Omassa kuvassani missä pääkohde on silta, tuli ehkä eniten palautetta; se ei ole arkkitehtuurista kuvausta sillä siinä pääkohde on silta eikä sen takana oleva rakennus. Tämän jo tosin tiesinkin mutta se vaan oli niin kiva kuva...;) Ja yksi seikka oli myös se, että kohta missä kaiteet päättyvät, tai kaiteen linja on samassa linjassa rakennuksen reunojen kanssa, niin se ei ole hyväksyttävä juttu. Tietenkään.
Mutta siis kaikinpuolin oli kyllä todella opettavaiset 3h tänään, imin tietoa kuin sieni ja opin rutkasti uutta.
Mikko Auerniitylle kaikki kiitos ja kunnia näistä tunneista.Ja kai pieni kiitos kuuluu myös Simolle, meidän Bossille :)

Sitten loppuun taas kevennystä ettei ihan pääse liian viralliseksi...
No, mulla oli tänään hyvä päivä. Ehkä isoin juttu oli se kun sain muutaman vuoden takaisen solmun mielessäni vihdoin aukeamaan. Tai ei se varsinaisesti ollut mikään solmu, mutta asia joka oli kaivellut mun mieltä aina aika ajoin. Jokatapauksessa sen selviäminen sai mielen ihan uudella tavalla virkeäksi, tuntui kuin möykky olis lähteny sisältä pois. Joku vois sanoa että mitäpä sitä menneitä murehtimaan, mutta minulla tietyt asiat ainakin kulkevat mukana jos ne on jotenkin jäänyt epäselviksi tai selvittämättä.
Mutta aika, se vaan auttaa moneen asiaan niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin. Asioita kyllä tapahtuu silloinkun aika on kypsä. Ja sitä pitäis ajatellakkin enemmän, että miksi tiettyjä asioita tapahtuu? Miksi joku asia tuntuu sinussa tietyllä tapaa?
Mä olen huomannu, että kun olo on esim surullinen, niin silloin saatat saada ihanan tsemppiviestin ystävältä. Tai kun murehdit loppuunkulutettuja rahavarojasi, niin voitatkin arvassa tai saat plussaseteleitä vinon pinon postissa. Tai jos työt loppuu yllättäen ja mietit jo tulevaisuuttasi ruokajonossa, sinulle tarjotaankin keikkatyötä niin että tulotasosi säilyy jonkunlaisena ja saat ostettua kaupasta muutakin kuin maitoa. Oletko koskaan miettinyt samaa? Mä olen ja näin mä asiat koen.

Mutta tämän pidemmittä puheitta, oikein hyviä öitä ja kauniita ajatuksia.

-Minna

Henkilökuvausta miljöössä

Kun aiheena on henkilökuvaus, niin päätin testata kuvausta myös miljöössä kun kerta kelitkin vielä sallivat vähäisen pukeutumisen ;)
Sain mallikseni ystäväni Satun, ja paikaksi valitsin Jämsässä sijaitsevan vanhan huopatehtaan pihapiirin. Paikkojahan siellä oli vaikka kuinka upeiden kuvien ottoon, muutama häiriötekijäkin löytyi mutta se on ymmärrettävää kun kuvauspaikka oli noinkin lähellä Jämsän suurta ydintä joten väkeä liikkuu.

Päivä/ilta oli aurinkoinen ja mulla oli tarkoitus käyttää salamaa joka seisoi jalustan nokalla kohteen vieressä/takana, eli koitin sillä avata varjoja joita kova auringonvalo synnyttää. No, eihän siitä mitään sitten tullut. Malli seisoi pimennossa, minne valo lankesi vain hitusen. No, ei se mun käsisalama valaissut sitä tilaa juurikaan vaikka tehot olivat tapissa. Jätin sen suosiolla pois koko kuvauksista, ja sitäpaitsi salaman käyttö on muutenkin joissakin piireissä ihan yliarvostettua ;)

Opetin myös Satulle hieman kameran käsittelyä, lähinnä tarkennuspisteistä ja muutama onnistunutkin kuva tuli. Minä sain olla mallina näissä, jeijjj.

Mutta sitten seuraavaan etätehtävään ( joka palautetaan tänään ), tuli ottaa kolme kuvaa rakennuksesta.
Ohjeet: Syyskuun arkkitehtuurityöpajaan valmistaudutaan tehtävällä:
Sinun tulisi tehdä pienimuotoinen tutkielma jostain itse valitsemastasi rakennuksesta tms. kohteesta. Kolme kuvaa riittää. Yritä saada kuviisi jotain olennaista rakennuksen "hengestä", muodosta tai sopusoinnusta ympäristöön. Ota kuvat mukaan torstain kontakti-illalle. Toivottavasti löydätte valitsemaanne kohteeseen hyvän valon ja hetken kuvATA.

No, mulle iski samantien pieni paniikki koska mun objektiivivalikoimaan ei kuulu laajakulmaa, ja uskon että se olis tämän tyylisiin kuviin ehkä paras linssi. Ja toinen murhe oli se, että paikat joita ajattelin kuvata eivät anna kauheasti tilaa liikkua joten erilaisten kuvakulmien löytäminen olisi melko haasteellista... Ja se objektiivi. Eli pelkkää murheenkryyniä koko hela tehtävä ;)
Nappasin kuitenkin yksi päivä ne kuvat jotka sitten tänään pää painuksissa palautan muidenkin arvosteltaviksi. En selittele, mutta nyt ei ollut kohdillaan oikein mikään. Ei fiilis, ei vuorokauden aika ( kirkas päivänvalo ), ei välineet, eikä loppujenlopuksi kai paikkakaan. Mutta hei, näin se välillä menee. Onneksi tiedostin nuo kaikki epäkohdat, joten ensi kerralla taas pikkusen viisaampana vai mitä?
Kuvat laitan sitten viikonlopun aikaan tännekkin. 

Mutta nyt ne henkilökuvat, ne tulee seuraavaksi. 
*Torstai on toivoa täysi, eikös niin :)

-Minna

Henkilökuvausta vihdoinkin!

Vihdoin! Tuotekuvaus osio takanapäin ja siirryttiin elokuun kontaktilla henkilökuvaukseen. Huippua!
Torstai ilta lähinnä katseltiin kuvia maalauksista ja valokuvista, kuinka maalaustaide on vaikuttanut valokuvaukseen ( tai jotain sinne päin  ), sekä etsittiin netistä erilaisten kuvaajien tuotantoa. Minä löysin heti monia kuvaajia keiden otokset vain upposivat ( Benoit Courti, John Fallon, Jock Sturges, Sally Mann . ) Vaikuttavia, tunteikkaita ja aika herkkiäkin kuvia kaikenkaikkiaan. Jes.

Perjantaina aloitimme sitten henkilökuvauksella, testailtiin studiossa ihan perinteisiä muotokuvia ja valoja, ja kuinka heijastimet sun muut vaikuttaa kuvan fiilikseen. Jaoimme myös porukan ryhmiin ja meidän ryhmä jäi studioon työstämään. Mulla oli heti idea ( yllättävää ), että halusin valaistuksen joka tulisi ns ovenraosta, ja malli istuisi siinä "valojuovassa" katse valoon päin. Onneksi Simo oli taas lähettyvillä ja kertoi kuinka homma on helpointa toteuttaa. Yksi valo ( softboxi hunajakennolla ) joka tuli mustien styroxlevyjen välistä. Siihen ei muuta tarvittu, paitsi malli joka olin tietysti minä ;) 
Mutta kokeiltiin me ihan perinteisiä muotokuviakin, tai siis Stefan halusi testata sitä kuinka saa otettua muotokuvan yhdellä salamalla niin että muuta ei tarvita, paitsi heijastin joka oli Stefanin sylissä. Ja hups hei, nekin kuvat toimi hyvin! Ohjeena se, että mallista taustaan on 2/3 ja kamerasta malliin 1/3.  Eli vähälläkin pärjää tiettyyn rajaan asti, ja hyvä niin. Kaikilla kun ei ole mahdollisuuksia panostaa heti kalliisiin laitteisiin ja vempaimiin. Pikku hiljaa, vai miten se nyt meni... ;) 

Ja sitten meillä oli myös kuvankäsittelyä. Ah, niin ihanaa kuvankäsittelyä jossa en todellakaan ole mikään pro vaan kaikki tarvitsee vääntää rautalangasta. Mutta meillä oli hyvät oppitunnit ja kynä sauhuten laitoin muistiinpanoja ylös joita sitten kotona photarissa testailin ja harjoittelin. Aikaa ja ajatusta se kyllä vaatii, ja pitkää pinnaa. Onneksi en omista noista mitään joten... Oppia ikä kaikki? :)

Mutta juu. Hommat rulaa ihan jees, isoja elämänmuutoksia tuloillaan ja siitä syystä hommat välillä meinaa lipsua ( lue: langat meinaa karata käsistä ), mutta jokatapauksessa hyvällä fiiliksellä mennään. Ainakin vielä. Energiaa riittää ja olenkin sitä mieltä, että miks hitossa ihmiset hengailee ja takertuu ihmisiin ketkä vievät sun kaiken energian eivätkä koskaan anna takaisin mitään? Se on todella uuvuttavaa! Itse huomaan, että jos tapaa ihmisen kenellä on "hyvä" energia niin sen seurassa viihtyy ja siitä haluaa tietää lisää. Toista on ne, ketkä puhuvat vain omista huolista ja murheistaan, manaavat elämän kurjuutta eivätkä näe sitä paljon puhuttua valoa siellä tunnelin päässä. Koskaan. Äh, uuvuttavaa. En sano että aina pitäisi hymyillä tai olla hymy korvissa, mutta kun sen asenteen saisi käännettyä niin että hitto, shit happens mutta mitä sitten, elämä jatkuu. 

Joo mutta tässä nyt muutama kuva, enjoy tai jotaki sinnepäin;) Pusss!

-Minna

Eteenpäin sanoi mummo lumessa!

Nonnii, aika senkun kiitää eteenpäin hurjaa vauhtia, niin etten ehdi edes blogiani päivitellä. Hyi minua, olen ollut laiska se myönnettäkööt. Kesä on mennyt minulta vähän niinkuin ohi, töitä on ollut kiitettävästi ja se ylimääräinen aika on vain kadonnut johonkin. Inspiraatio on ollut kadoksissa myös kuvaamisen suhteen, ja oikeastaan olenkin räpsinyt ihan pirkkaperus kuvia omaksi ilokseni. Toki muutama "oikeakin" kuvauskeikka mahtuu mukaan, mm ystävieni hääkuvat sekä ihanan pikkupojan 1 vee kuvat ( joka olikin muuten haastava, milloin paistoi aurinko liikaa, milloin liian vähän, valotusta oli säädettävä KOKO ajan, ja linssiäkin vaihdettava kiinteästä zoomiin kun sen verran oli liikettä etten aina perässä pysynyt. ) Mutta kivaa ja opettavaista se oli kyllä. Kiitos vaan kaikille malleille näistä keikoista!

Viime kuussa kontaktijaksoa ei ollutkaan, ja deadline lähestyy kovaa vauhtia tuotekuvauksen osalta. Kansio tuotekuvauksesta olisi palautettava ensi kuussa, ja niinkuin jo sanoin; olen ollut laiska kamerani kanssa mitä tulee juuri tähän kategoriaan. No, otin minä itseäni niskasta kiinni yksi päivä kun sain hyvän ( varastetun ) idean. Tästä ideasta kuuluu kaikki kunnia luokkatoverilleni Mikolle, Sinol-mestarille joka antoi vinkkejä tämän tyylisiin kuviin. Ja taisi niitä kokeilla myös Samuli, joka olikin saanut hyvää matskua aikaan. Itselläni homma lähti...sanotaanko "hieman" käsistä, ja välillä Sinol roihusi niin että mietin täytyykö turvautua palokunnan apuun...;) Mutta lopulta sain hiottua valotusaikaa sopivaksi ja sain muutaman suht onnistuneenkin kuvan napsaistua. Nopea siinä täytyy kyllä olla, mutta mähän olen tiettävästi nopea liikkeissäni, hahhaaa.

Syksyllä sitten siirrytäänkin henkilökuvaukseen jota odotan yli-innokkaasti! Ajatuksena olisikin varata tässä syksyn mittaan studiota jossa testailisin eri tyylisiä kuvaustapoja, ja malleinakin ihmisiä laidasta laitaan ( lapsikuvausta, dramaattista musta-valkokuvausta jossa paljon varjoja,perhekuvausta, tatuoituja ihmisiä ja sitten jotakin perinteisempää "katso kameraan" kuvausta. ) Toiveena löytää suuntaa sille omalle jutulle ja omalle tyylille tehdä kuvia, ja tottakai kokeilla erilaisia valaisutekniikoita sekä heijastimia. 
Onneksi minulta löytyy monta lupaavaa mallin alkua ystävistäni, joten koekaniinien saaminen mukaan tähän opetteluun ei varmaankaan tuota ongelmia :)

Persuksissa myös hieman polttelee projekti, joka liittyy kuluttamiseen tässä yhteiskunnassa. Mun ajatus lähteä työstämään tätä projektia on sellainen että kuvaan asioita/tavaroita siinä vaiheessa kun ihminen on jo luopunut näistä "aarteistaan". Se kuinka paljon ihmiset ostavat ja ostavat, ja mihin tämä kaikki "tarpeellinen" lopulta joutuu. Pienellä hiomisella uskon että tästä saa vielä ihan hyvän jutun aikaiseksi.

Ja niinkuin mulla on tapana,niin loppuun sitten jotakin olevinaan syvällistä settiä. Muistan kun eräs hyvä ystäväni joskus sanoi, että aina iltaisin pitäisi miettiä kulunutta päivää ja sitä mistä asioista on menneessä päivässä kiitollinen. Kaikessa pienuudessaan hirveän tärkeä ja iso lause, ja monelta tämä asia jää varmasti tekemättä. Minulta myös. Olenkin koittanut opetella siihen, että nukkumaan mentäessä mieli olisi tyyni ja negatiiviset energiat karistettu pois. Ei, se ei todellakaan ole helppoa mutta pienellä harjoittelulla saa aikaan hyviä tuloksia ;) Minä olen tänään ollut kiitollinen siitä, että pääsin lasten kanssa mökille, uudelle terassille nauttimaan kahvini. Olen kiitollinen siitäkin, että minulla on oma sauna jossa voin rentoutua työpäivän jälkeen. Ja eniten olen kiitollinen siitä, että tänäänkin olen saanut viettää aikaa rakkaiden kanssa, ja olla juuri se ihanakamala Minna joka oikeasti olen. 
Enpä vaihtaisi tätäkään päivää pois, vaikka siihenkin mahtui tunteita laidasta laitaan.
-Remember, everything happens for a reason.

Minna

Kuvaushommia ja syvällisiä pohdintoja

Viime kerrasta onkin aikaa kun tänne mitään postasin, nyt on hetki aikaa ennen iltavuoroa jotakin raapustella.
Tosiaan kesäkuun alussa vietimme tyttöporukalla ystäväni polttareita ( jotka olivat kyllä parhaat bileet aikoihin ), ja yhtenä "ohjelmanumerona" oli ottaa koulun studiolla polttarisankarista pin up tyylisiä alusvaatekuvia. Onneksi opettajani Simo oli koululla ja jeesasi hieman kaluston kanssa, niin jäi enemmän aikaa itse kuvauksiin. Kuvista tuli kyllä upeita, malli sekä assistenttini Tea hoitivat homman kanssani kunnialla kotiin, ja polttarisankari sai itsestään mageita kuvia,hyvä meidän tiimi :) Taustakankaana oli ihana, pinkki kartonki ja valoina 3 studiosalamaa ( yksi taustaa varten ja kaksi kuvattavaa varten ). Aikamoista hakemista kieltämättä, milloin tehoja oli liikaa ja milloin liian vähän. No, kokeilemalla nekin kai oppii.

Itse koulupäivät vietimme opistolla 10-15.6, joista ensimmäiset päivät olimme Marko Hämäläisen opissa, aiheena dokumentaarinen valokuva. Aihe oli kaikinpuolin kiinnostava, ja esille tuli taas se kuinka erilaisia kuvaajia me kaikki olemme. Toiset ampuvat suoralla salamalla "päin näköä", toisille pieni epäterävyys kuvissa ei haittaa. Jokaiselle siis ajattelemisen aihetta, millainen on "oikea" tai upea kuva. Jokaisen silmissä aivan erilainen ja erilailla toteutettu otos. Saimme myös ensimmäisen projektin : Kulutus/kuluttaminen yhteiskunnassa. Kuvia 12-15 kpl, palautus aikaa onneksi reilusti; joulukuun loppuun mennessä. Ideoita tuli heti vaikka kuinka, ensimmäinen visio oli että kuvaan ihmisiä ikean edessä, isoine kantamuksineen. Sitten nämä ikeasta ostetut krääsät lojuvat siellä kotona turhan panttina, sitten niitä koitetaan myydä kirpputoreilla ja internetissä ja lopulta nämä kallisarvoiset ostokset lojuvat kaatopaikan koristeena ( seuraavat miljoona vuotta? ). Mutta saas nähdä mihin sitten lopulta päädyn, mielenkiintoista kyllä lähteä toteuttamaan tätä.

Loppuviikko sitten kuvailtiin pienissä ryhmissä, meidän ryhmällä valoina studiosalamat ja aiheet leikattiin lehdistä mitä sitten lähdettiin koulun pihalle toteuttamaan. Hah, ihmiset kummastelivat isoa salamaa jota roudasimme pitkin pihoja ja jokainen vuorollamme oltiin sitten mannekiineinä :) Mutta meillä oli kivaa, ja ehkä meidän kuvatkin onnistuivat suht hyvin. Muilla ryhmillä oli käytössään rengassalamaa, käsisalamia ja rangerivalolla räpsittyjä kuvia. Vatsalihakset kipeinä kun kuvia sitten purettiin, huhhuh! :D Otettiin myös meidän loistavasta porukasta luokkakuvat, tai no siis Mikko otti kun sille suotiin tämä valtuus.

Kokeiltiin myös muutaman hemmon kanssa ( ei suoranaisesti liittynyt jakson sisältöön ) erilaisia valaisutekniikoita studiolla. Tähän laitan niistä muutaman otoksen myös. Oli kivaa testailla, hioa, ja taas testailla miten kuvan luonne muuttuu kun valot ei olekkaan ne "perinteiset" muotokuvaan käytetyt, asettelultaan tarkoitin. Jes, hyvä viikko kaikenkaikkiaan.

Sitten ihan jotakin muuta höpölöpöä, aloitetaan vaikka sanasta kiire. Ja siitä kuinka sitä tuntuu olevan koko ajan, työn/kodin/koulun/perheen/kuvauskeikkojen/koulutehtävien/ystävien yhteensovittamisen kanssa. MUTTA. Ajattelen niin, että meille annetaan täällä elämässä eteen mahdollisuuksia ja valintoja joihin oman tahtomme mukaan tartutaan, ja jokaisella valinnalla muokkaamme omaa elämäämme johonkin suuntaan. No, minä olen tämän kevään ja kesän tarttunut moneenkin mahdollisuuteen, tietoisena, että sen myötä olen kiireisempi tietyn ajanjakson verran. Mikään ei kestä ikuisuuksia, ja tällä tarkoitan sitten IHAN kaikkea. Kaikki loppuu aikanaan, ja minunkin kiireeni varmasti helpottaa joskus. Silti en tunne syyllisyyttä, koska olen mielestäni silti hoitanut nämä kaikki osa-alueet kunnialla, ja joku jo epäili miten minulla riittää aikaa lapselle (kysymys sinäänsä on minusta vähän hullu ), koska aikaa riittää ihan samanlailla kuin ennenkin, olen vain karsinut muista jutuista ( esim omista harrastuksista, joita ei kyllä kauheasti edes ole ) ;).
Siispä tiedoksi kaikille, vaikka joskus meneekin vähän haipakkaa niin mulla menee edelleen oikein hienosti, ja hyvällä fiiliksellä tehdään juttuja. Olen matkalla kohti unelmaani, ja pienin askelin sitä koko ajan lähestyn. Mitä kaikkea muuta tämä matka tuo tullessaan, se jääkööt nähtäväksi. Mä pidän silmäni ja korvani auki ;)

- Minna

Tehtävä kolme, viiden kuvan viimeistelty sarja.

Noniin, nyt olisi taas yksi kontaktijako takanapäin jossa saatiin  ihastella erilaisilla tekniikoilla toteutettuja kuvia. Wau. 
Itse lähdin liikkeelle siitä että halusin saada kuviini rustiikkista ja vanhan ajan tuntua, ja halusin myös käyttää valaistuksena viime kerralla opittua taskulampulla maalaamista. 
Keräilin tarvittavat tavarat ja somisteet sieltä täältä, mökiltä toin risut, puut ja sammaleet ( sekä sammaleessa majailleet muurahaiset... )

Kuvaaminen lähti siitä että sommittelin ja asettelin alustalle tuotteet. Sitten tila mahdollisimman pimeäksi, kameraan lankalaukaisin kiinni, kameraan BULB-tila päälle ja eikun valottamaan! Näissä kuvissa valotusaika vaihteli 4-7 sekuntin välillä, ja aika monta ruutua sai ottaa että pääsin haluttuun lopputulokseen. Lopuksi viimeistelin kuvat Photoshopissa, ei mitään isoja muutoksia mutta pientä viilausta.

Palautteena "pientä hiomista", mm rajauksesta ja siitä voisiko taustalla olla jotakin sävyä mustan/harmaan sijaan? Varmasti kokeilen tätä jatkossa :) Mutta hyvä fiilis jäi kaikinpuolin, vaikka TAAS tuntuikin siltä että aika ei vaan riitä enään töiden ja perheen lisäksi kuvien ottoon, kun olen tehnyt tässä ohella muutamia kuvauskeikkoja myös ( mm ilveksen jalkapallojoukkueiden ryhmäkuvia, sekä ihka ensimmäinen "oikea" kuvauskeikka Jyväskylään jossa otimme luokkatoverni Hannun kanssa luokkakuvia ), jotka muuten onnistuivat hyvin eli HYVÄ ME! :)

No, mä olen sitä mieltä että elämä heijastaa sulle takaisin niitä fiiliksiä mitä sulla on, eli jos ajattelee positiivisesti ja niin että kyllä ne asiat hoituu niin kyllä ne sitten hoituukin. Negatiiviset ja pessimistiset fiilikset ei johda kuin siihen itteensä, eli kyllä sitä p*skaa riittää jos ei osaa muuta toivoa. 

Ja totta on sekin, että onhan tää kevät ihanaa aikaa kaikinpuolin, on energinen olo ja ihmiset kaivautuvat talvipesistään hymyillen ihmisten ilmoille. Eikä sen tarvitse olla isokaan juttu mikä saa hyvälle tuulelle, oli se sitten kiva tekstiviesti/puhelu/palaute niin johan nousee suupielet hymyyn :) Ja taas jaksaa seuraavaan haasteeseen ihan erilailla. Kiitti vaan mun tukijoukoille!

Seuraavan kerran opiskellaan sitten kesäkuussa, peräti viikon verran. Mäkin sopivasti sillon just "lomalla", eli ei tarvitse viettää vapaitaan koulussa, hih. 
Mutta tässä kuvat, mielipiteensä suaapi kertoa :) 

PuSS!

-Minna

Mainoskuva

27.4 palautimme mainoskuva tehtävän, jossa tarkoituksena oli luoda mainos joka sisältää tulkinnallisesti erilaisia asioita ( ulkonäköihanteet, samastuminen, kauneus, nuoruus ym ). Tuotteen ei tarvinut välttämättä näkyä.
No, aloitin mietinnän siitä että listasin ystävieni/tuttujeni yrityksiä ( joita muuten oli PALJON! ), ja sitä kautta lähtisin tekemään kuvaa jota voisi oikeastikkin käyttää yrityksen mainoskuvana. Päädyin hyvän ystäväni liikunta yritykseen ( joka on myös loistava kuppari, vink vink ) ;).
Hän innostui ajatuksesta, ja lähdimme Askeleen jumppasaliin kuvailemaan. Ajatuksena oli tehdä kuva joka henkii rauhaa ja hyvää oloa, ja onneksi, ONNEKSI aurinko paistoi joten sain otettua kuvat luonnonvalossa. Tunnelma muuttui heti kun valo oli pehmeää luonnonvaloa kovien salamoiden sijaan.

Toisin kuin yleensä, tätä kuvaa palautin pää pystyssä sillä olin mielestäni onnistunut hyvin. Suuri kiitos mallille tästä, yhteistyö sujui mutkattomasti :) Palautimme taas jokainen omat kuvamme opettajalle ( joka oli tällä kertaa Mikko Hietaharju, hänestä lisää myöhemmin ). Annoimme jokaisesta kuvasta palautetta, ja omasta kuvastani sanottiin mm näin : "voimakkuus, voimakas, voimaantunut, aistikas, tunteikas, nautinto,  terve

nuoruus, hyvä kunto,  ulkonäköihanteet (naisilla paineita?), samastuminen

voimanainen fiilistelee, sisäinen rauha, klassinen, tyylikäs ". Juuri niitä asioita mitä halusin viestittää, niin ne sain myös viestitettyä. Ilman sanoja. Tämä taas todisti sen, että erilaisia viestejä voi välittää ilman suuria mainoslauseita tai jippoja, yksi hyvä kuva riittää kertomaan sen. Toki tässä on aina vaarana se, että viesti ei välity oikein ja katsojalle jää liuta kysymysmerkkejä päähän, mutta me ei mennä nyt siihen...hah.

Tämän tehtävän meille siis antoi Mikko Hietaharju, joka on todellakin rautainen ammattilainen mainoskuva maailmassa! "

 

Hän on työskennellyt Jyväskylän ja Tampereen yliopistoissa, Keski-Suomen läänïn valokuvauksen läänintaiteilijana, hänen nykyinen työpaikkansa on Jyväskylän Aikuisopisto. Kouluttajan työn ohella hän toimii valokuvakriitikkona, free lancer -kuvaajana ja graafikkona sekä valokuvataiteilijana". 

Päivä oli mieletön, ja aivot raksutti vielä tunteja koulupäivän jälkeenkin. Tuli ns uusi ajatus lehtien lukuun, kun joutuu jokaisen mainoskuvan analysoimaan päässään...;)

Palautimme hänelle myös toisen kuvan ( tässä toisessa kuvassani oli myös hyvä ystäväni ), ja olin ottanut kuvan jo aikaisemmin. Ajatuksena, että kuvaa voisi käyttää esim Wellan mainoksessa, tai jonkun muun hiustuotteen mainoskuvana. Ja miksei vaikka activiankin mainoksessa ;)

Mutta siis näillä mentiin edellinen kontaktijakso, seuraavan kerran sitten 16-18.5 opiskellaan taas. 

Ps. Missähän välissä otan 5 uutta kuvaa, kun tuntuu että päivistä loppuu tunnit kesken :D

-Minna

Koulutehtävä 2 : Tuotekuva studiossa tai studiomaisissa olosuhteissa.

Noniin, huhtikuun osalta kontaktijakso taas ohitse, joka oli taas kaikinpuolin mielenkiintoinen ja opettavainen. Palautettiin myös tehtävä jossa piti tutkiskella tuotteen persoonaa sekä muotoa, ja yhdistää sanaan myös adjektiivi. Molemmista oli seitsemän vaihtoehtoa joita itse sai yhdistellä. Minä valitsin sininen-hedelmä, kaatuva-kortti yhdistelmät.

haasteita tehtävään toi taas aika, joka työssäkäyvällä on melko rajallista. Toinen haaste oli tila jossa kuvata, ja "studiona" oli tällä kertaa meidän takkahuone joka ei mistään kohtaa vastaa studio-olosuhteita ;)

No, kuvat sain otettua ja niistä jälleen kerran tuli rakentavaa palautetta. Syväterävyyteen tulisi kiinnittää huomiota, samoin siihen voisiko kuva olla joskus vaikka neliö sen perinteisen pysty/vaakakuvan sijaan. Hyvä pointti, ja sitä meinaankin testata.

Muilla oli myös aivan superhienoja kuvia, ja tärkeää onkin nähdä erilaisia kuvia ja toteutuksia, niistä oppii paljon ja höpöttelemällä saa kullan arvoisia vinkkejä muilta. 

Perjantaina sitten pääsin ensimmäistä kertaa studiolle, jossa kuvasimme vanhaa autoa hiekkatiellä, viinilasia sekä leivoksia. Mielenkiintoista! 

Testasimme autonkuvauksessa taskulampulla "maalausta", eli valotus tapahtui ilman salamoita ( salamia??:D ). Se jos mikä oli opettavaista, ja totesin että tietynlaisiin kuviin sellainen valo sopii paremmin kuin yksikään salama. Tätä tulen varmasti testaamaan seuraavaa tehtävää tehdessä.

Pikkuhiljaa alkaa porukkakin olemaan tuttua ja juttua riittää kiitettävästi, täytyy todeta että erilaisuus on rikkaus, tässäkin asiassa :) Uskon että meillä tulee olemaan kiintoisa yhteinen koulutaival, nyt jo odotan innolla seuraavaa kontaktijaksoa.

Tässä lyhykäisyydessään tämä, mä alan valmistautumaan sirkushuveihin :)

-Minna

Ensimmäinen koulutehtävä ( palautus 4.4.2013 ) : ASTIAT

Noniin. Ensimmäinen tehtävä oli tosiaan kuvata astioita ( asetelmia ) tutkimalla niiden muotoa, valoa ja syväterävyyttä luonnonvalossa. Visioita oli heti kymmeniä, kahvipannuista ja kahvipavuista myrnan hienoihin astioihin. Kas kummaa, päädyin kuitenkin viinilaseihin...
Aihe tuntui sinäänsä helpolta, sillä olen joskus kuullut sanottavan että kuka tahansa osaa kuvata esineitä. No, omalla kohdallani homma ei kuitenkaan ollut mitenkään itsestäänselvää, piti ottaa moooonta kuvaa ( ja epäonnistua moooonta kertaa ) että kuvat olivat omaan silmään julkaisukelpoisia. 
En ole aikaisemmin ottanut tämän tyylisiä kuvia montaakaan, joten en todellakaan ollut omimmalla maaperällä. Ja saattoi se naapureitakin hieman huvittaa, kun seisoin pöydän päällä ikkunan edessä kameran kanssa ja kokeilin erilaisia kuvakulmia..

Mutta lopulta sain valittua kolme kuvaa jotka otin tikulla mukaan koululle. 
Pienissä ryhmissä sitten valitsimme kuvia jotka olivat upeita, tai sitten kuvia joissa oli joku epäkohta. Minun kaikki kolme kuvaa valittiin ja sainkin rakentavaa palautetta niistä. Siinä tuli myös esille, kuinka erilailla jokainen silmä kuvaa katsoo, ja kuinka erilaisia viestejä kuva välittää. Oikein hyvä koulupäivä keskusteluineen kaikkineen. Meillä on loisto porukka, jossa jokaisella oma tatsi kuvaamiseen ja kuvien analysointiin. 

Muiden kuvia katsellessa mieleen hiipi salaa ajatus, että mitä ihmettä teen täällä loistokuvaajien joukossa ( oli meinaan sen verran laadukkaita ja upeita kuvia esillä! ), mutta samaan aikaan koitin luottaa omaan tyyliini tehdä, ja omaan tapaani tehdä. Ei pidä olla niinkuin muut vaan pitää löytää se oma juttu ja tehdä sitä täysillä, ja tärkein, LUOTTAA ITSEENSÄ. Uskon että tässä tulee olemaan se suuri haaste, mutta päivä päivältä ( ja kuva kuvalta ) sekin asia vahvistuu.

Kaikinpuolin siis huippufiilis, en ole koskaan ajatellut että koulunkäynti voi olla näin KIVAA!!! :) Toki vaatii paljon mielikuvitusta että voi toteuttaa kuvaustilanteita "studiomaisissa" olosuhteissa ( Hah, minun taustakankaana toimii rullaverho ja valoina työmaavalot jotka ON KUUMAT! ) , ja sitten takkahuoneemme joka on tällä hetkellä täynnä tavaraa ja patentteja jotta saisin kuvattua tuotekuvat torstaihin mennessä. Että näinkin ammatillista toimintaa, haha :D

- Minna

Kuka minä olen?

Olen 32 vuotias nuori nainen, jolta ei lopu ajatukset ja ideat koskaan kesken. Valmistuin lähihoitajaksi 10/12 ja siitä se ajatus varmaan sitten lähtikin. Ajatus siitä, että koskaan ei ole liian myöhäistä tehdä isoja päätöksiä, ja koskaan ei ole liian myöhä opiskella. 

Olen harrastanut valokuvausta oikeastaan aina, ainakin niin kauan kuin muistan. Ylä-asteella filmikamera kulki mukanani minne sitten meninkin, siitä syystä teinivuoteni ovatkin taltioituneet kuviksi mikä on hieno asia, vaikkei ne ajat silloin niin hienoja aina olleetkaan ( vai kuka voi rehellisesti sanoa että teininä huolet ja murheet eivät olleet vuorien korkuisia? ) ;)

Myöhemmin tuli myös digi-aika tutuksi, ja kuinka helpoksi kuvaaminen silloin muuttuikaan!!! Epäonnistuneet otokset näki heti, ja täytyy myöntää ettei se kuvanlaatukaan aina niin priimaa ollut. Eikä se ole sitä aina vieläkään. Niiltä ajoilta totuin Canonin kameroihin, ja sellaista kannan mukanani tänäkin päivänä. Mallina toimii Canon 60D jonka sain itseasiassa vasta viime viikolla. Siihen asti kuvailin pirkkaperusmallilla, Canon 1000D:llä jonka sain ystäviltäni 30-vuotislahjaksi. Hekin olivat nähneet innostukseni kuvaamiseen, joten heidän ansiostaan minulle avautui taas yksi uusi maailma. Kiitos siitä :)

Vuoden verran surffailin netissä ja etsin kursseja/kerhoja/koulutuksia jotta voisin syventää osaamistani, ja näin ollen olisin taas askeleen lähempänä unelmaani. Uskallusta löytyi, ja laitoinkin paperit vetämään valokuvaajan ammattitutkintoon, Jyväskylän aikuisopistolle. Myönteinen päätös lopulta tuli, enkä meinannut millään uskoa sitä todeksi. MINÄ, itseopiskellut, "en niin taitava" tyttö pääsisin opiskelemaan muiden joukkoon?? Osaisinkohan mitään? Olisivatko kaikki jo ammattilaisia? Miten rytmitän työn ja koulun? Riittääkö aikaa perheelle? Tekisinkö itsestäni naurettavan? Riittääkö "kalustoni" mihinkään?

Tiedän, voi kuulostaa typerältä. Ehkä luotto siihen omaan tekemiseen ei ole aina ollut kaikista vakaimmalla pohjalla, vaikka kuviani onkin kehuttu ( ja arvosteltukin ).Mutta minä pääsin sinne, ja siitä olen ylpeä.

Asiaa ( ja asian vierestäkin asiaa ) olisi vaikka kuinka, mutta jätetään tämä kirjoitus tällä kertaa tähän ja jatketaan myöhemmin kuvien kanssa. Sillä blogikirjoitukseni on elämäni ensimmäinen, joten reeniä vaatii varmasti tämäkin...

- Minna